Pilveä on ollut ehkä vähän liikaa liikenteessä viime aikoina. Maijakin vetää sitä ihan skitsona. Joo, tosiaan, 17vee sai nimen, kun se on pysynyt mun elämässä jo jonku aikaa eikä näytä poistuvan. Siis silleen tosi outo tyyppi, mutta tekee ihan hyvää että on joku itsestäänselvyys jonka kanssa voi vaan hengata ja panna ja poltella. Jutellaan aika paljon, en oo kertonut mitään faktoja mutta silleen enemmän kuitenkin oon oma itteni ku muuten. Tai siis että sitä ei niin haittaa mun tekemät jutut ja se tekee itekin vitun skitsoja juttuja. Ja vetää kaikkea kamaa mitä vaan saa. Maikun kaa on se hyvä puoli täs jutussa, että me ei kilpailla. Yritin aluks asettaa sitä samaan maailmaan ku muitakin, mut se pyristeli irti. Sitä ei vois paskaakaan kiinnostaa sellanen, joka taas on mulle hyvä, mä saan olla paras. Maikkuu kiinnostaa vaan se itse tai en mä ees tiedä mikä sitä kiinnostaa, ehkä vaan olla. Maikku on vähän niinku vähähoitone lemmikki, joka syö ja paskoo ite, mutta omalla tavallaan viehättävä. Mut sillee että sitä ei kiinnosta se itse samalla tavalla ku mua kiinnostaa itseni silleen itserakkaalla tavalla. Tai että se on vaan laiska ajattelemaan muita, mä taas tarkoituksella oon itsekeskeinen jne.Se vaan haluaa pitää hauskaa, panna ja vetää kamaa. Se on hedonisti ilman muita ihmisiä. Mä taas olen hedonisti joka tarvii muita ihmisiä ollakseen hedonisti. Menee taas vähän sekavaksi. Maikusta on helpompi kirjoittaa ku mutsista. Jos maikku näkee tän tekstin, mua ei ees kiinnosta enkä oo aatellut mitä se aattelee kun mä aattelen näin. Mut siis se pointti oli että mua ei haittaa, jos se tietää että pidän sitä tyhmänä puolinarkkarina, mut mua haittais jos mutsi näkis mitä mä kirjoitan ihan mistä tahansa.

Tuli tyhmä olo.

En oikein osaa kirjoittaa tätä nettipäiväkirjaa niin usein ku haluaisin. Tuntuu että oon niin helposti tunnistettavissa tästä ja se, että kaikki on jotenkin paperilla on saatanan uhkaavaa. Mieluummin hoidan asioita puhelimessa mistä ei jää todistusaineistoa tai muutakaan mihin vedota. Oon tänään vaan pilvessä ja hiton keskinkertaisessa sellaisessa. Ei oikein jaksa enää kehittää mitään suuria oivalluksia, enemmän vaan jököttää paikallaan tekemättä mitään, havainnoimatta mitään, ajattelemata mitään. Niinku semmoinen passiivinen. Tai välinpitämätön, ettei kiinnostais yhtään vaikka räjähtäis pommi tässä asunnossa. Mä en saa kirjoitetuksi tosta syystä mut myöskin siitä syystä että mä välttelen. Oon huomannut, että karttelen koko ajan tiettyjä asioita elämässäni ja silti koko ajan ajaudun samanlaisiin juttuihin. En osaa selittää. Mut esim halusin aloittaa tän kirjoittamisen, mutta en kirjoita tätä. Tutnuu et yritän saada johonkin otetta enkä vaan saa. Enkä toisaalta haluakkaan. Vittumaista. Silleen blokkaa jotain ulos mutta yrittää saada takas. Ristiriitasta.

Oltiin baarittamassa, minä ja 17-vee. Se lähti meneen aikaisemmin pois jostain syystä, ja mä jäin sitten vielä, koska halusin juoda. Jotain aivan uskomatonta, mutta tanssilattialla join lonkkua ja joku nainen tuli siihen, keinuen ja keimaillen. Mä näin siitä heti että tämähän on varma pillu. Ja aloin sitten leperrellä ja muuta ja nainen oli hetkessä myyty. Käyttäydyin kuin herrasmies taas ja sitn päästiin sen kämpille. Ja nyt seuraa se osuus mitä mä ihmettelen vielä pitkään. Todella pitkään. Se oli seksikäs nainen ja ruskettunut. Ja mulla seisoi, silleen että meinasin räjähtää melkein. Mutta se mitä tapahtui. Me maattiin sängyssä, ja hän kertoi olevansa 18 vuotias ja että hänen isäpuoli oli käyttänyt häntä hyväkseen. Ja että voisin köyriä häntä, jos haluaisin, mutta mun pitäisi käyttää kondomia. Mä käytin kondomia.

Isä jäi niin ulkopuolelle meidän perheessä sen jälkeen ku sen kävi mokaan sen homman. Kuulostan siltä kuin ei mitään muuta ongelmaa olisi koskaan ollut kuin tuo isän pano. Mutta mä muistan sen jälkeen, kun musta tuli äitille ekaa kertaa tärkeä. Se oli kiinnostunut mun ajatuksista ja otti mut viereensä nukkumaan. Oli niin hyväksytty ja rakastettu olo. Kerrankin. Tai ekan kerran. Ja vasta myöhemmin minä ymmärsin senkin, että mua käytettiin välineenä, rangaistiin isää. Äiti osaa kyllä kostaa.

Minä olen unohdettu lapsi, nyt olen sen ymmärtänyt. Ei minulla ollut mitään merkitystä, ei tunnearvoa edes, vain suoritusarvoa. Tämän oon tajunnu. Ei ollut koskaan tilaa omille tunteille tai omille ajatuksille, äiti oli niin hallitseva jotenkin. Oon jotenkin, en tiedä. Pitäisi olla vihainen, mutta en ole. Olen surullinen, lannistettu, alakuloinen vaan. Ja tajusin että haluan tehdä samaa muille: mitätöidä, käyttää hyväksi, käyttää omiin tarpeisiin. Mutten koskaan pystyisi tekemään äidille noin. Tai se on nykyäänkin vielä niin et jos äiti käskee tai pyytää niin teen heti. Ja jännittävintä kaikesta, en tunne oloani lannistetuksi vaan oon kuin pieni poika intoa puhkuen.
Rakkaudenjanoinen paskapää mä olen.

Nyt on vähän masennusta ja pelkotiloja muutenkin. On viikon piriputki takana. Oon tavannut uskomattoman naisen. Käsittämätöntä. Hän on seitsemäntoista vuotias, ja on opettanut jo nyt mulle ihan hemmetisti asioita. Tietenkin mun täytyy saada näpäyttää välillä ja näyttää kuka tietää ja osaa paremmin. Mutta sillä on jotain sellaista sivistystä, mitä ihailen. Silti ristiriita repii, en haluaisi ihailla ketään noin nuorta. Eikä se ees mee silleen että se soittaa aina mulle. Vittu. Hävettää.